Tanssikoululla, ainakin oman tanssijamme ryhmässä, on mielestäni kiva tapa puvustaa esitykset. Opettaja antaa ohjeet esimerkiksi väristä, rekvisiitasta tai kampauksesta, ja niitä ohjeita jokainen saa toteuttaa omalla tyylillään. Tällä kertaa tytöt tanssivat Saara Aallon kappaleeseen Toiveeni tää. Asussa piti olla farkkua ja valkoista, muuten annettiin vapaat kädet. Itse tykkään tällaisesta haasteesta, koska yleensä pääsee ompelemaan itse, ja monesti vielä hyödyntämään olemassa olevia varastoja materiaalien suhteen. Ja vaikka muutenkin olenkin melkoinen kaavoilla nysvääjä, tällaiset esitys- ja roolivaatteet tulee helpommin tehtyä ilman kaavaa ja vähän sinne päin.
Tyttö itse halusi hameen (koska kaikilla muilla on kuitenkin farkkushortsit). Vähän joutui kikkailemaan langansuunnan suhteen, mutta jämäpala ohuesta puuvillafarkusta riitti juuri ja juuri. Brodyyri helmassa on jostain äidiltä kulkeutuneista jemmoista ja siitä taisi muutama kymmenen senttiä jäädä. Tykötarpeeksi värkkäsin vielä rusettikoristeen tyyliä täydentämään.
Summissa saksittu kankaan riittävyyden mukaan. |
Vyötärölle jäi vähän kasvunvaraa, mutta päällä pysyi. |
Farkkurusetti viimeisteli tyylin. |
Toimiva kokonaisuus esityksessä, mutta ei niin spesiaali etteikö käyttöä olisi vielä myöhemminkin!
Itse tanssinäytökseen en päällekkäisten menojen vuoksi päässyt, mutta kenraaliharjoituksessa kävin kyynelehtimässä. On se vaan hienoa, kun parikymmentä 1-3 -luokkalaista esiintyy, eläytyy ja jakaa toiveensa. Oman tyttären toive on sama, jota joulupukiltakin toivotaan: että osaisi lentää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteistasi, kerrohan siis mitä pidit lukemastasi!