Innostuin ompelemaan punaista ja mustaa koko porukalle. Jouluvaatteiksi nämä eivät ehtineet, sillä ompeluaikaa irtosi vasta välipäivinä, mutta kelpasihan näillä lähteä uudenvuodenjuhliin mummilaan.
Materiaaleissa näkyy kyllä tämän hamsterin luonne: yksi on tyttären löytö ompeluryhmän kangasvaihtareilta, toinen
Majapuun Kankaiden Yön yllätyspussista ja kolmas
PaaPiin Emakkopussista. Lisäksi vähän harmaanmustaa yksiväristä
Poppanavakasta ja punaista resoria, ja trio on valmis!
 |
Hymyä! |
Esikoisen mekkoon on hyödynnetty Ottobren (6/12) Sulka-kaavaa. Koko on 128 tai 134. Olen siitä aiemmin kopioinut vain yläosan kellohelmaiseen mekkoon ja muokannut tuolloin hihan puolipituiseksi. Nyt piirsin vapaalla kädellä hihan pitkäksi ja yläosan pituuden muokkasin käyttäjän mukaan. Vastaa aikalailla siis alkuperäistä kaavaa nyt. Muutaman sentin olisi saanut vielä paitaosa olla pidempi, mutta hyvä se on noinkin. Alaosaan rypytin framilonilla vähän vajaan täysleveyden Maya-kuosista trikoota, jonka tyttö siis itse bongasi kangaskahveilla.
 |
Sopiva sekä farkkujen, legginssien että sukkahousujen kanssa. |
 |
Isot tytöt saavat merkin helmaan. |
Ennen joulua tilasin PaaPiilta Emakkopussillisen yllätyskuoseja ja joukosta löytyi myös punaista Herttainen-trikoota. 2-vuotias kuopus ihailu isosiskon "paitaa ja hametta" ja tilasi samanlaisen. Vähän arkailin mustan yläosan kanssa, mutta lopputulos on kyllä itsellekin ihan mieleinen. Tässä yläosan kaava Ottobren (1/2015) Peplum koossa 98 ja alaosa suora, framilonilla rypytetty kaitale.
 |
Portaikko on jo tuttu poseerauspaikka. |
 |
Ja isosiskolta mallia! |
Meidän 4-vuotias poika on ollut herkkää mallia, jolle hirviöt, dinosaurukset ja muut ovat olleet aivan liian hurjia. Nyt ovat kuitenkin alkaneet vähän monsterit sun muut kiinnostaa. Syksyllä Majapuun yllätyspaketin Lohis-trikoo tuntui vielä liian pelottavalta, mutta nyt siitä pitikin sitten jo saada paita. Ja sehän sopi, sillä ainakin omasta mielestäni paita täydentää hienosti kolmen punamustan vaatteen sarjan. Kaavana Raide (Ottobre 6/12). Olen siirtynyt tässä kokoon 122, mutta vielä jättänyt sentin, pari pituudesta pois.
 |
Tässäkin vähän poseerauksen elkeitä. |
 |
Pienemmille laitan lapun niskaan pukemista helpottamaan. |
Näiden ompelusten myötä oikein hyvää uutta vuotta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteistasi, kerrohan siis mitä pidit lukemastasi!