keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Käsi poikki ja kipsiin

Kävipä viime viikolla sellainen onnettomuus, että poika putosi roskalavan reunalta. Käsi jäi alle, käden molemmat luut katkesivat ja nyt se on tukevasti kipsissä.

Monenlaista mietettä kävi heti alkuun mielessä: olisiko lavalla leikkiminen pitänyt kieltää? Olisinko voinut jotenkin estää tapahtuman? Ei ja en. Onnettomuuksia nyt vain sattuu, ja tämä oli kuitenkin meidän porukassa ensimmäinen laatuaan. Vähitellen alkoi tulla muita ajatuksia: miten saisi ajan kulumaan? Miten poika suhtautuu kun ei pääse pihalle ja pallokouluun? Ja etenkin: Mitä kipsin kanssa puetaan päälle?

Pieni tuumaus ja sitten toimeen. Tarvittiin vähän reilunkokoinen paitakaava avaralla pääntiellä. Kesällä testaamani Ottobren Dude (OB 4/16) tuntui sopivalta. 






















Poika oli kyllä aluksi vähän yksihihaista paitaa vastaan, sillä meinasi että hänelle nauretaan ja pilkataan. Yritin kyllä sanoa, että suurin osa lapsista (ja myös aikuisista) on varmasti enemmän kiinnostunut kipsistä kuin paidasta. Poikkeuksena ehkä ompelijoiden lapset :D

Kyllä se paita kuitenkin päälle sujahti, ja helposti sujahtikin kiitos isohkon pääntien. Lupasin myöhemmin korvata lyhyen hihan pitkällä, niin ei tämä lempparikankaan viimeinen pala mene hukkaan. Ainolasta muuten joskus tilattu ja meillä tosi tykätty.

Kipsin kanssa ei juuri ole huvittanut poseerata.






















Nopeasti ne oppii toimimaan yksikätisesti! Silti veikkaan, että pitkät neljä viikkoa edessä.

2 kommenttia:

  1. Hieno oivallus tuo paita! Tsemppiä toipumiseen ❤️

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Nyt jo ostin pari teeapaitaa hyvällä alennuksella ajatuksena ommella toiseen hihaan jatkopalan, jonka sitten voi myöhemmin purkaa. Myös jonkin sorttinen irtohiha suunnitteilla, mutta en usko sellaisen kelpaavan potilaalle.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteistasi, kerrohan siis mitä pidit lukemastasi!