lauantai 15. lokakuuta 2016

Pikaompeluna paidan pelastus

Tiedätkö, kun lapsi pukee ompelemasi vaatteen ensimmäistä kertaa ja siihen tulee peruuttamaton tahra tai reikä? Harmittaa. Paljon.

Meille osui tällainen tapaus jokin aika sitten. Kutsutaan sitä nyt sattumusten summaksi. Vaihteeksi tein hihansuut käänteellä, vaikka yleensä kanttaan kireäksi. "Kyllä paitaa käyttää voi, kun muistaa vetää hihat ylös käsipesulla." Tähän liian pitkien hihojen ja löysien hihansuiden yhdistelmään vielä lisäksi naftiksi käynyt välikausitakki ("Kyllä tämä nyt tämän syksyn vielä menee, vaikka hihat ovat vähän lyhyet."), ja onnettomuus oli väistämätön. Ensimmäisen käytön jälkeen siis paidassa hihat kurassa, eikä mitkään myrkyt tehonneet vaikka heti pesin.























Kuva vääristää paidan mintunvihreää pohjaväriä, mutta Majapuulta hankittu raikas autokangas kyseessä. Kaavana tässä Raide (OB 6/12) ja koko 128 cm.

























Kuraiset hihansuut lähikuvassa.

Yleensä tällaiset tapaukset päätyvät kiukuspäissä roskiin tai ainakin vaatekaapin peränurkkaan. Nyt tuskailin jonkin aikaa eri vaihtoehtojen parissa, mutta päätin sitten että periksi ei anneta ja paita fiksataan.

Tänään vihdoin oli se hetki ja aika nopeastihan tuo sujui kun ryhtyi.

























Sakset ja mustaa resoria, niillä pärjättiin.























Yllättävän paljon joutui paidan hihaa leikkaamaan, joten pistin varmuuden vuoksi aika pitkät resorit. Hyvä tuli paidasta, ja mielestä vielä parempi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteistasi, kerrohan siis mitä pidit lukemastasi!