Uudet pöksyt!

Nappasin pojan uusista pöksyistä sovituskuvan aamulla ja nyt mietin, miten helpoiten saan siirrettyä kuvan kännykästä blogiin. Kokeillaanpa siis mobiilia bloggausta, jännittää vähän itseäkin.

Housuissa sen sijaan ei ole oikein mitään jännää, mikäli on minun ompeluksiani yhtään seurannut. Kuuluisat Chillaxit, tällä kertaa Eurokankaan punaisesta joustocollegesta. Olen näitä housuja, taskuhousuja, ommellut pojalle 104-koosta lähtien, nyt mennään koossa 116. Ei nyt aivan oikeuksiinsa pääse nuo housut kuvassa, mutta asiakas ainakin näyttää tykkäävän ! 

Aika hyvin sopii tuon formulapaidan kanssa. On muuten tainnut jäädä se(kin) esittelemättä, mutta omaa tuotantoa on. Trikoo Majapuulta, kaavana muokattu Raide.

Timanttista

Minulla on ilo kuulua paikalliseen ompeluryhmään, joka on varsin aktiivinen niin Facebookissa kuin oikeassa elämässäkin. Ja ilo on myös se, että ompeluryhmän tapaamisiin voi aina hyvillä mielin mennä, vaikka a) ei olisi ennen tai pitkään aikaan missään käynytkään tai b) ei olisi hetkeen ommellut tai edes suunnitellut ompelevansa mitään.

Alkusyksystä pääsin mukaan kahvitteluihin ja kangasvaihtareille. Otin esikoisen mukaan, koska häntä nämä ompeluseurajutut kovasti kiinnostavat ja 8-vuotiaan nyt vaan voi melko huoletta ottaa mukaan ja silti nauttia tapaamisesta ilman ylimääräistä stressiä.

Esikoinen on vaatemakunsa kanssa melko ronkeli. Kangasvaihtareilta hän kuitenkin heti löysi parikin mieleistä, ja hövelisti suostuin hankkimaan ihan rahaa vastaan ne molemmat. Toinen on vielä kankaana, mutta toisen ompelin mekoksi melkein saman tien. (Blogiin mekko pääsee vasta nyt, kun sain aikaiseksi siirtää kuvia kamerasta.)

Mekosta tuli niin mieleinen, että se valikoitui päälle koulukuvaankin. Kaavapohjana tässä OB:n Raide koossa 128 cm. Helma on saksittu vapaasti ja hihoja pidennetty useilla senteillä.

Vihreät kantit raikastavat vaaleaa kangasta.

Toiveeni tää: farkkua tanssiesitykseen

Esikoinen on nyt vajaan puolitoista vuotta harrastanut showtanssia. Tanssikoululla on sekä syys- että kevätkauden päätteeksi iso näytös, jonka numeroa harjoitellaan käytännössä koko kausi.

Tanssikoululla, ainakin oman tanssijamme ryhmässä, on mielestäni kiva tapa puvustaa esitykset. Opettaja antaa ohjeet esimerkiksi väristä, rekvisiitasta tai kampauksesta, ja niitä ohjeita jokainen saa toteuttaa omalla tyylillään. Tällä kertaa tytöt tanssivat Saara Aallon kappaleeseen Toiveeni tää. Asussa piti olla farkkua ja valkoista, muuten annettiin vapaat kädet. Itse tykkään tällaisesta haasteesta, koska yleensä pääsee ompelemaan itse, ja monesti vielä hyödyntämään olemassa olevia varastoja materiaalien suhteen. Ja vaikka muutenkin olenkin melkoinen kaavoilla nysvääjä, tällaiset esitys- ja roolivaatteet tulee helpommin tehtyä ilman kaavaa ja vähän sinne päin.

Tyttö itse halusi hameen (koska kaikilla muilla on kuitenkin farkkushortsit). Vähän joutui kikkailemaan langansuunnan suhteen, mutta jämäpala ohuesta puuvillafarkusta riitti juuri ja juuri. Brodyyri helmassa on jostain äidiltä kulkeutuneista jemmoista ja siitä taisi muutama kymmenen senttiä jäädä. Tykötarpeeksi värkkäsin vielä rusettikoristeen tyyliä täydentämään.

Summissa saksittu kankaan riittävyyden mukaan.

Vyötärölle jäi vähän kasvunvaraa, mutta päällä pysyi.

Farkkurusetti viimeisteli tyylin.

Toimiva kokonaisuus esityksessä, mutta ei niin spesiaali etteikö käyttöä olisi vielä myöhemminkin!

Itse tanssinäytökseen en päällekkäisten menojen vuoksi päässyt, mutta kenraaliharjoituksessa kävin kyynelehtimässä. On se vaan hienoa, kun parikymmentä 1-3 -luokkalaista esiintyy, eläytyy ja jakaa toiveensa. Oman tyttären toive on sama, jota joulupukiltakin toivotaan: että osaisi lentää.

Kamee - kaamee vai komee?

Saattoi käydä niin, että tuossa jokin aika sitten nettikangaskauppojen järjestämänä Kankaiden Yönä napsui. Shoppailusormi siis. Ei mitenkään pahasti, mutta päädyin hetken mielijohteesta tilaamaan Majapuulta pari yllätyspakettia, joiden myötä kangashyllyn täytteeksi päätyi 14 metriä kangasta. Hups. Yllätykset olivat pääsääntöisesti mieluisia, vaikka itse en niistä montaakaan olisi tieten tilannut.

Kamee-kuosia (vai Camée?) paketissa oli kahta väriä, harmaa- ja keltapohjaista. En oikein osaa päättää, pidänkö kuosista. Toisaalta en, koska Kamee-koru edustaa jotain vanhanaikaista ja pölyistä. Toisaalta pidän, koska samaan aikaan se on vanhanaikaista ja nostalgista. Keltainen etenkin näyttää raikkaalta ja modernilta mustavalkoisine printteineen. Ensin päätin kuitenkin leikellä kappaleiksi harmaapohjaisen trikoon.

Harmaata oli metrin verran, ja siitä riitti nipin napin lyhythihainen mekkonen luottokaavani Autumn Moodin (Ottobre Woman 5/13) pohjalta. Alkuperäistä kaavaa ei ehkä ole enää jäljellä kuin kädentie ja hihan pyöriö. Muu on muokkautunut omaan makuun ja kroppaan sopivaksi.

Sovituskuvia on itsestä melko mahdotonta ottaa!

Pääntie hoitui alavaralla.

Ja merkki paikalleen!

Ihan kiva tästä tuli. Päätin hetken mielijohteesta (sopivan resorin puutteessa) kanttaamisen sijaan hoidella pääntien alavaralla. Tukikankaalle irvistin, mutta ihan käypänen tuli ilmankin. Takaa pääntie hieman lörpöttää, mutta se on ehkä enemmän pääntien muodon kuin tukikankaan puutteen syy. Todennäköisesti ensimmäinen pesu kuittaa kauneusvirheen.

Ajattelin ensin, että pistän hyllyyn ensi kesää odottamaan. Luulen kuitenkin, että mekko pääsee jo talvikäyttöön harmaan ja pinkin neuletakin kaverina. Ei nyt siis välttämättä komea, mutta ei missään nimessä kaameakaan!

Mitähän siitä keltaisesta sitten tekisi?

Karkki vai kepponen?

Amerikkalainen Halloween on näköjään nostanut päätään myös Suomessa. Marketit ja jopa vaatekaupat ovat ottaneet krääsää ja asustetta valikoimiin, mutta amerikkalaisen tavan karkkivaikeppostelua ei ainakaan meidän kulmillä vielä ole.

Oma jälkikasvu ei pidä hurjista jutuista yhtään, enkä itsekään ole luuranko-/pääkallo- tai vastaavaa tyyppiä. Koska naamiaisasuihin pukeutuminen on kuitenkin aina kivaa, piti tähänkin juhlaan hieman varustautua. Esikoisella oli Halloween-kemut niin koulussa, iltapäiväkerhossa kuin kaverin luona. Pienemmillä ei, mutta saivat kuitenkin lähteä naamiaisasussa naapurin tytön syntymäpäiväjuhliin.

Esikoiselle tein jo viime vuonna ompelukaverin innoittamana kurpitsa-asun oranssista fleecestä. Pienemmät alkoivat vaatia samanlaisia, joten ei muuta kuin kangaskauppaan. Metristä fleeceä syntyi pari pikkukurpitsaa. Kuumathan ne ovat, mutta en keksinyt mikä muu materiaali toimisi vastaavalla tavalla.

Iloiset pikkukurpitsat.

"Äiti, ota sillainkin, et meiän päät on täällä sisällä!"

Esikoinen halusi koulun juhliin lähteä kurpitsana, mutta kavereiden kauhujuhliin lähtikin sitten hieman erinäköinen neiti. Kymmenen metriä tylliä ja vähän mustaa resoria - vualaa. Ihan onnistunut toteutus mielestäni.

Kauhujuhliin lähdössä.

Kerrankin viiden minuutin pikakampaus onnistui!

Samistelua

Sisarusten pukeminen samanlaisiin vaatteisiin jakaa varmasti mielipiteet. Meillä lapset ovat ne, jotka ensisijaisesti haluavat samanlaista kuin siskolla tai veljellä on. Itse ommellen samistelua on itse asiassa hauska toteuttaa, koska samasta kankaasta voi halutessaan synnyttää erilaista vaatetta. Kaupan valikoimilla ei niinkään.

Noshin sini-vihreä raitatrikoo on aikanaan tilattu nimenomaan esikoistytärtä ajatellen. Hän kun on anti-pinkki, lempiväreinään sininen, keltainen ja vihreä. Resorikin on Noshilta ja siitä syystä väri täsmää tismalleen, Metristä trikoota riitti juuri noin 134-senttiseen mekkoon ja 122-senttiseen paitaan. Pieni pipopala taisi jäädä yli.

Esikoinen toivoi kapeaa mekkoa tai tunikaa. Talven lähestyessä tällainen nakinkuori on itse asiassa aika kätevä, kun ei tarvitse helmoja sulloa ulkohousuihin. Kaavapohjana tässä Raide-paidan kaava (OB 6/12) koossa 128 cm. Jotenkin ison tytön vaate, ja niin kai tokaluokkalaisella jo välillä kuuluukin olla!

Näin poseerataan!

Yksinkertaisen mekon yksityiskohtina vyönlenkit ja vyö.

Pojan paidassa kaavana myös samainen Raide, se tuntuu istuvan hyvin. Tosin nyt siirryin kaavassa jo seuraavaan kokoon 122 cm ja muokkasin pituuden ja hihanpituuden käyttäjälle passeliksi. Edellinen koko tästä kaavasta alkoi jo kinnata hartioista, vaikka muuten 116-senttiset vaatteet ovat hyvinkin sopivia.

Etukappaleen katkaisin yläosasta kahteen osaan ihan siitä syystä, että kangas ei millään riittänyt. Loppujen lopuksi syntyi kiva jippo muuten yksinkertaiseen paitaan. Nyt voi jo sanoa, että tarkoituksella tehty, eikö?

Iloinen uudesta paidasta.

Voisin tässä yhteydessä vielä vilauttaa yksityiskohdan pojan housuista, vaikka työtapaturman vuoksi niistä ei sen enempää. Menin leikkaamaan housut kohtisuoraan langansuuntaan, minkä tarkkasilmäinen huomaa myös seuraavasta kuvasta. Onneksi joustocollege joustaa myös pystysuuntaan ja housut ovat täysin käyttökelpoiset. Joka tapauksessa täydellinen pari paidalle!

Vihreät yksityiskohdat housuissa.

Kuvaussession satoa.

Pikkusisko ei ihan mätsää, mutta on menossa mukana silti!

Langoittamisen sietämätön vaikeus

Otsikko on harhaanjohtava. Ompelukoneen, saumurin tai peitetikkikoneen langoittaminen ei oikeasti ole vaikeaa, mutta silti se on monelle suurin este ompelun aloittamiselle. Itse mietin asian monesti langat edellä. Jos koneet on langoitettu punaisilla, silmäilen punaisten kankaiden pinoa. Jos taas vaihdan pääntien kanttausta varten peittariin vihreät langat, mietin mitä muuta voisi kantata vihreällä.

Tällä kertaa koneet oli langoitettu valkoisilla langoilla, ompelukuume vaivasi, käytettävissä vain vähän aikaa. Raks, raks. Kaivoin esille ompelukaverin jämäpussista kulkeutuneen collegepalan, toisenkin, ja esikoisen laatikosta shortsit. Leikkasin vapaalla kädellä shortsin yläosaa ja pituutta hyödyntäen kappaleet. Surrur, surrur. Tuntia myöhemmin henkarissa roikkui, silitettynä (!!!), hame.

Ihan näin spontaania ei touhuni yleensä ole. Tavallisesti nysvään, vertailen, mittailen ja yhdistelen kaavoja ihan tavallista trikoopaitaa varten. Hauskaa huomata, että minusta on myös tällaisiin "pikatoimituksiin"!

Valkoista.

Valmis! Hame kokoa n. 128/134.

Ensimmäistä kertaa ompelin merkin kiinni koneella.

Takakappale harmaata collegea.

Pöllöcollegesta jäi juuri pala pikkusiskolle n. 98-senttiseen hameeseen. Leikkasin sen kaupan hametta mukaillen jo valmiiksi odottamaan.

Tervetuloa oivaltavaa-ompelusten pariin!

On oikeastaan pieni ihme, että vasta nyt kutsun teitä ompelublogini pariin. Bloggaamista olen joskus jo harrastellut ja ommellutkin omiksi tarpeiksi hyvän tovin. Ehkä se on se täydellisyyteen pyrkivä luonne, joka tämän blogin on pitänyt suunnitteluasteella tähän asti.

Oivaltavaa, miksi? En varmasti ole ompelupiirien luovin enkä kekseliäin, mutta silti koen oivalluksen olevan olennaisen osan ompeluksiani. Kierrätän käytettyjä vaatteita, hyödynnän jämäpalat ja tilkut, yhdistän uutta ja vanhaa. Välillä hankin Facebookin kangaskirppiksiltä muiden ylijäämäkankaita ja sijoittelen niitä pipoiksi, hihoiksi ja taskuihin kuin palapelin paloja. Toisen roska on toisen aarre - pätee myös omassa ompeluhuoneessani. Toki välillä tarvitaan paita. Silloin ommellaan paita eikä sen kummempaa. Tätä kaikkea lupaan blogini tarjoavan.

Pitkäksi venähtänyt perhevapaa ja paikkakunnan vaihdos vapaan aikana pakottaa minut tällä hetkellä etsimään sitä oman elämäni oivallusta. Odotellessa ompelen itseni - onnellisemmaksi?

Tervetuloa lukemaan!

Marianne